Jos vaikka aloittaisin kuulumiseni "pahojen teosta", joita olin tänään tehnyt kun muu perhe kävi asioilla. Niin olin tosiaan tiputtanut ikkunalaudalta savisen kukkaruukun alas. Kukkaruukussa oli emäntäni lempikukka; posliinikukka. Saviruukku meni tietenkin säpäleiksi ja kukka sai joitakin vaurioita. Muu perhe tuli kotiin ja he huomasivat heti mitä olin puuhastellut...nukuin tyytyäisenä raapimapuullani ja ihmettelin, jotta miksi ihmeessä olivat niin kiukkuisia kun tulivat kotiin..

Emäntä sanoi minulle asiasta, mutta en tosiaan enää edes muistanut mitä oli tapahtunut. Pah siirtäköön kukkiaan, jotta saan kävellä rauhassa ikkunalaudalla ja katsella ulos mitä siellä tapahtuu.

Kyseinen kuva ei ole minun aiheuttamista tuhoista vaan asialla on ollut joku toinen katti matikainen.

imagesCAU1ZIX3.jpg

2013-07-20_12.34.27.jpg

Tänään olin myös kaksi kertaa ulkona. Ulkoilu on lemipuuhaani ja etenkin kun tänään oli mukava sää. Ulkona haistelen ilmaa, seuraan luonnon elämää ja jahtaan kaikenlaisia lentäviä ötököitä. Tänään sain muuten yhden kiinnikin, onneksi ei ollut ampiainen. Jostain syystä emäntäni on niiden suhteen erityisen varovainen ja en saa jahdata niitä ollenkaan vaikka se olisi niiiiin mukavaa. Tänään näin myös oravia puissa. Seurailin niiden menemistä ja huomasin, että olin oraville suuri vaaratekijä. Kipittivät korkealle puuhun ja varoittelivat toisiaan kun huomasivat minut alhaalla. Ai niin, unohdin melkein kertoa. Taloyhtiöstämme oli muutamia asukkaita ihastelemassa minua ja kyselemässä emännältä minusta kaikenlaista. Ihastuksia saa etenkin ihanan silkinpehmeä turkkini ja kauniin silmät...

Emäntä jäikin miettimään, jos joskus veisikin minut kissanäyttelyyn. Kissaliiton sivustoilla oli tietoa erikseen Ragdoll-roduille suunnatuista näyttelyistä. 

Tänään oli myös turkinharjauspäivä. Ai että nautin...Jonna on erityisen taitava turkin harjaaja. Oli pakko kehrätä tyytyväisenä. No eipä minusta vielä paljon karvoja lähtenyt, mutta harjaus oli muuten mukavan tuntuista. 

2013-07-25_10.32.24.jpg2013-07-25_10.31.59.jpg

 

Ulkoilun ja harjausten sekä ruokailun jälkeen uni taas maistuikin.

2013-07-21_11.27.33.jpg2013-07-25_10.53.52.jpg